Mätä

Sisältövaroitus: ahdistus, joulu
 

Puhelimen kello näyttää kahtatoista
joulukuun kahdettakymmenettäneljättä päivää
tuijottelen kattoa miettien
mitä helvettiä onkaan aika ja elämä
pitäisi nukahtaa
jotta voisi herätä
iloitsemaan joulusta
sillä sehän on vain kerran vuodessa
(onneksi)

miten edes voisi tuntea oloaan juhlavaksi
kun aika on vain yksi muodoton illuusio
jolla ihmisiä ohjaillaan
siihen tiettyyn suuntaan
kohti lopunaikoja
erottamalla päivät toisistaan
ja kategoriosoimalla ne
arjeksi ja pyhäksi

ja vaikka pistäisi
joululaulut soimaan
glögin keittymään
ja tortut paistumaan
ei sitä voi saavuttaa
sitä joulun tunnelmaa
ellei tukahduta
tietoisuuttaan maailman pahasta
joka kurkkii ikkunoista tuomiten
vaikka kuinka yrittäisi sulkea verhoja
jotta kukaan ei voisi nähdä sisälle
mädäntyneeseen jouluidylliin



« Takaisin runoihin