Minulla on

Kuulokkeista kuuluu lohduttavia sanoja, jotka muistuttelevat, etten ole yksin.

En minä yksin ollutkaan. Minulla oli niin paljon kaikkea elämässäni, etten voinut rehellisesti sanoa, että minulla ei ollut mitään.
 

Minulla on taivaalla tähdet, jotka täplittivät taivaankantta yö toisensa jälkeen, väsymättä. Ne ovat aina luonani, vaikken niitä voisikaan valolta nähdä.

Minulla on korkealla paistava aurinko, joka lämmittää kasvojani sälekaihtimien välistä. Se paistaisi, vaikka jalkani tärisisivät ja askeleeni hoippuisivat.

Minulla on kumottava kuu, joka katselee minua surumielisenä. Se vahtisi untani, toivoisi kaiken järjestyvän.

Minulla on kukat, jotka kukkivat vaikka kukaan ei niitä käske. Ne kasvavat ja kukoistavat vain itseään varten, mutta samalla antaen muille mahdollisuuden siihen kauneuteen.

Minulla on puut, jotka kurkottelevat taivasta kohden ja juurillaan harovat maata. Ne seisovat siinä vartiossa, taivaankannattelijoina, suurina pylväinä ja rajaavat todellisuuksia.

Minulla on meri, joka aaltoina kulkee eteenpäin, rantaa vasten ryskyen. Siinä se lepää, odottaen laivoja kannettavaksi, matkaajia kuljetettavaksi.

Minulla on eläimet, jotka kulkevat laumoina, kulkevat yksin, piilottelevat ja pakoilevat. Niiden elämä on kaukana omastani, mutta silti osa niistä luottaa henkensä käsiini, vaikka voisin olla vaara, saalistaja, niiden turma.

Minulla on kuiskaava tuuli, joka henkäilee nimeäni, kutsuu minua seikkailuun, mukaansa tuntemattomaan. Se tahtoo minut kulkemaan kanssaan maailman ääriin, mutta minun on jäätävä.

Sillä minulla on ystäväni, jotka tukevat minua, kun väsyn ja joita tuen, kun heidän jalkansa eivät kanna. Minulla on ystäväni, joita rakastaa ja jotka rakastavat.

Minulla on musiikki, joka lohduttaa ja joka juurruttaa sänkyyni, kun ajatukseni lähtevät lentoon ja kantavat minut muualle, sinne minne en tahdo mennä. Minulla on musiikki, joka nostaa minut jaloilleni, kun kaadun yksin pimeässä. Minulla on musiikki, joka antaa minulle voimaa ja joka tyynnyttää.

Minulla on tarinat, joilla kertoa se, mitä en voi muuten sanoiksi muotoilla. Tarinat, joiden avulla voin selvitellä solmujani, ajatuksiani ja murtaa patojani ja muurejani.

Minulla on taitoni luoda uutta vain muotoilemalla sanoja ja asettelemalla niitä järjestykseen kerta toisensa jälkeen. Minulla on taitoni saada toiset tuntemaan sitä, mitä minäkin tunnen vain kahtakymmentäyhdeksää kirjainta käyttämällä. Ja kun minä kirjoitan, kun minä luon, pystyn tuntemaan sen, mikä muuten on patoutunut syvälle sisälleni, sinne, minne en itsekään yllä.

Minulla on elämä, joka sykkii suonissani ja pistää minut juoksemaan pakoon kipua, joka jyskyttää jyskyttää jyskyttää sisälläni. Minulla on voima, joka pistää minut liikkeelle ja luomaan sitä, mitä nähdä en voi. Minulla on elämä, joka on pyhä, niin pyhä, että muut tohtivat siihen likaiset sormensa upottaa.

Minulla on itseni, minulla on mieleni, minulla on sydämeni, minulla on sieluni, joista jokainen pyrkii pitämään minut elossa, olemassa ja pystyssä. Minulla on itseni ja itseeni minä voin luottaa. Ja vaikken voikaan tietää, mikä minä olen, millainen minä olen, pystyn tietämään, että minä olen. Minä elän. Minä tunnen. Ja se on tärkeintä.

Minulla on onnellisuus. Minulla on syvä tunne, syvä tyytyväisyys, joka pitää pujahtaa kivun säleiköistä ja nostaa sen harson, jolla tuska minut yrittää sokaista. Minulla on onni, pieni hetki ja kivuttomuus.

Ja vaikka yritänkin kurotella onnellisuutta sellaisena kuin luulen sen näyttäytyvän, se löytää minut kaikista niistä sopukoista, joista en sitä tajua kurkistella. Se löytyy niistä monista asioista, joita minulla oli, mutta jotka eivät näyttäneet siltä perinteiseltä onnelta, jota minulle yritettiin valheena syöttää.

.

« Takaisin tarinoihin